uutisia
sisältö
| Heipä hei sähköisen Hunajaa-lehden lukijat! Siitä onkin jo aikaa
kun viimeksi leikkelin ja teippailin kasaan upouuden Hunan. Ja
tällä kertaa ollaan tosiaan muoviajassa, paperia ei tämä lehti
ole nähnytkään, eikä saksia.
Jospa aloitan esittelemällä itseni: Nimeni on Jarmo Haapamäki ja minun keksintöä tämä pelleily on ollut alusta lähtien. Vuonna 1982 syntyi ajatus klubin perustamisesta Ruotsin Visingsössä (saari keskellä Vätterniä). Olin silloin 16 vuotta ja saarella kesätöissä, mansikoita poimimassa. Meitä oli siellä iso liuta suomalaisia, yli sata tyttöä ja tusinan verran jätkiä. Siellä oli kivaa... Niin kivaa, etten millään olis halunnut jättää siellä tutuksi tulleita ihan ilman mitään huomiota. Siispä perustin Muovikassi fan clubin... (ässät vaihtuivat myöhemmin zetoihin kun bändikin vaihtoi nimeä.) Logiikka pelaa, alunperin vaadittiin Muovikazzi Fan Clubin jäseniltä, että he ovat joskus pomineet mansikoita Visingsössä... Eikä niitä koskaan niin montaa tullutkaan, niitä jäseniä. Muutama. Siihen aikaan tein vielä jonkinlaista punklehteä nimeltä Veltto. Aikaisemmin olin raapustellut kasaan pari numeroa fanzinea nimeltä Piikki-magazine. Veltto-nimen inspiraationa oli muuten koulukaverini Hongan Matti, jonka kanssa tehtiin oppitunneilla kaikenlaisia hauskoja minilehtiä ja jopa kirjoiteltiin jännityskertomuksia. Matti teki sarjakuvalehden, parodian "Korkeajännitys"-sarjiksesta nimeltään "Erittäin löysä". Minä etsin nimeä uudelle lehdelleni ja siitä tuli sitten Matin hienon sarjakuvalehden innoittamana Veltto. Entäs "Hunajaa" sitten? - Täytyy myöntää että en muista. Taisi olla joku vitsi. Minulla oli niihin aikoihin (1982–1983) kymmenkunta kirjeenvaihtotyttökaveria ympäri Suomea, ja ulkomaillakin, joille kirjoittelin niin paljon etten välillä nukkumaan ehtinyt. Ajattelin tahdikkaana jätkänä pistää yhden "kirjeen" monistuskoneeseen, josta tuli sitten "hunajaa" kymmenelle tytölle kerralla. Arvatenkin ei siitä tytöt tykänneet, eikä Hunajata arvostettu samalla lailla kuin henkilökohtaisia raaputuksia. Mutta kun kerran tuli jotain aloitettua, samahan tuota oli jatkaa. Oli mukavaa tehdä lehteä, jota painettiin vain kymmenen kappaletta. Tunsi tekevänsä jotain erikoista. Ja artikkeleissa sai ihan vapaasti korostaa itseään. Siinä iässä se tuntui jotenkin itsestään selvältä. Ei enää... 83-kesällä kävi Muovikassi Italiassa soittamalla yksillä isoilla festareilla ja siellä saatiin kuulla, että muovi cazzi tarkoittaa "runkata" suomeksi. Meitähän poikia nauratti ja tietysti me vaihdettiin sen kunniaksi nimeä. Muovikassista tuli Muovikazzi ja fan clubin nimikin piti tietenkin vaihtaa. Seuraavan vuoden jouluksi tuli ensimmäinen "oikea" Huna, joka painettiin oikessa kirjapainossa. Kun aikaisempia kolmea numeroa oli monistettu kopiokoneessa kymmenen kipaletta, painettiin tätä heti reilusti tuhat kappaletta. Myin ilmoituksia paikallisille liikkeenharjoittajille (Puolangan kirkonkylällä) ja jaoin lehdet äidin Ladalla kaikille kirkonkylän asukeille. Lehdessä oli Muovikazzi-haastattelu (2 sivua), artikkeli ufojen hyökkäyksestä viattomien autoilijoiden kimppuun (minun Amazoni meni päin puuta) ja haastateltiinpa siinä myös erästä italialaista ammattilaisnyrkkeilijää, joka oli vähän Remu Aaltosen näköinen. Lehti otettiin niin hyvin vastaan, että päätin jatkaa Muovikazzi Fan Clubin lehden jakamista kaikille. Yhden tammikuussa 1985 tulleen numeron jätkeen ajattelin laajentaa. Ilmoitin Hunan tulevan kerran kuussa ja Puolangan naapuripaikkakunnat, Paltamo ja Vaala saivat myös lukea Hunajata. Painos nousi 2600:aan. Mutta se numero ei mennyt voitolla niin minua alkoi laiskottamaan ja seuraavan kuun numeroa tehtiin taas Puolangan yläasteen kopiokoneessa kymmenen kappaletta... Siihen aikaan kirjoittelin kovasti juttuja Ylä-Kainuu -nimiseen paikallislehteen samalla kuin suunnittelin, mitä teen ylioppilaskirjoituksien jälkeen. Edellisenä kesänä olin käynyt kesätöissä Ruotsin Hallstavikissä (roskakuski), mutta nyt sain kesätöitä Puolangan paikallistoimittajana ko. lehdessä. Kerkesin minä käydä välillä kuukauden verran Ruotsissa roska-autoakin ajamassa, mutta toimittajan homma oli mukavampaa. Saattoi näes työaikanakin jutella mukavien tyttöjen kanssa ja tekaisinpahan samalla myös sen kuuluisan Hunan, jota painettiin kymmenentuhatta kappaletta. Suomussalmi, Hyrynsalmi, Ristijärvi, Utajärvi ja Muhos saivat myös oman osuutensa Hunajaa. Kuten sanottua, sitten minä muutinkin Ruotsiin. Siihen loppui Muovikazzi, siihen loppui mammutti-Huna. Syksyllä 1985 sain Ruotsissa perustettua yhden pändin, jonka nimeksi tuli kekseliäästi Movie Cats, mutta me ei ikinä soitettu missään. Ei edes harjoituskämpällä. Vuotta myöhemmin perustettu The Soul Preachers taasen on melkein 20 vuotta myöhemmin vieläkin olemassa, yhtyeen kaksi alkuperäisjäsentäkin on vielä tallella. Tosin emme soittele kovin kauhean usein yhdessä... Mutta The Soul Preachersistä myöhemmin. Tämä on Muovikazzi Fan Clubin jäsenlehti. Sähköinen sellainen. Eiköhän tuossa ollut tekstiä näin ensi alkuun. Klikkaile kaikkia
nappeja ja väriläiskiä mitä löydät, niin eiköhän sieltä löydy
(aika paljonkin) lisää luettavaa ja katseltavaa. Ja jos haluat
minulle kirjeitä kirjoitella, tästä löytyy osoite: tsp@bredband.net
Illustration © Jarmo Haapamäki 1998
ajankohtaista (ainakin joskus oli): oppia ikä kaikki: sarjakuvia: Muovikazzi-historia ja matkakertomuksia: Muovikazzin musiikki: hunajaa-artikkeleita: kuvia ja semmoista:
The Soul Preachers Jarmoa haastatellaan: 1986 - today (in english):
|
