Miten Muovikazzi perustettiin? - Se on pitkä tarina....
Osa 1:
Kattilankansista ja kuminauhakitaroista
oikeisiin soittimiin
(Jarmo Haapamäki kertoo)
| Sarjakuva Muovikazzin perustamisesta ei ole niin hirveän kaukana totuudesta.
Joo, Ennen kuin opittiin soittamaan mitään, kalkuteltiin kattilankansia
kynillä ja rämpytettiin lastulevyistä tehtyjä kitaroita. Kotistereoista
soi täysillä Ramones, Pelle Miljoona, Eppu Normaali ja mitä sitä nyt kuunneltiin 78-79. "Bändillä" ei muistaakseni
ollut mitään nimeä, mutta me "harjoiteltiin" minun huoneessa Puolangan
Huosiusniemenkujalla.
Väisäsen Petri löi minun koulukynät poikki ja minä olin siitä sille vihainen. Kattilankannet kestivät paremmin. Petrin isoveli Arto soitti samanlaista kitaraa kuin minäkin. Meidän omakotitalon rakennuksen jäljiltä lojui pari lastulevynpalaa, joista me kuviasahalla taiteiltiin sähkökitarat. Semmoiset kuminauhat, jotka pitää kalsareita ylhäällä, saivat olla kitarankielinä. Meillä oli kovasti hauskaa ja meillä tuli hiki kun me soitettiin ja oltiin rocktähtiä. Tämä oli ennen kuin minä kesällä -79 sain ylipuhuttua äitini maksamaan minulle upouuden sähkökitaran! Merkki oli italialainen Stagg ja se oli ihan oikea instrumentti, vaikka maksoikin vain 350 markkaa. Olin aikaisemmin rämpyttänyt pilalle isosiskon vanhan akustisen kitaran ja nyt olin onnellinen, vaikka en kitaraa osannutkaan virittää saatika sitten soittaa. Mutta siitä lähti mahtava ääni kun sen kytki kotistereoihin (joiden kaiuttimet hajosivat aika pian kitaran hankkimisen jälkeen)... Eipä siinä sen kummempia tapahtunut. Vähän aikaan. Syksyllä -79 pelasttiin kavereiden kanssa jalkapalloa, niinkuin tavallista, kun yks jätkistä tuli juoksien kotoaan, vähän myöhässä. Se huusi meille innostuneena että se on saanut "basistin". Se tarkoitti, että se on saanut bassokitaran, mutta se sano että se oli "basisti". Mehän pojat naurettiin sille vähän aikaa, mutta sitten yks toinen jätkä sanoi että se on ostanuit itselleen halvat rummut. Minulla oli sähkökitara. Perkule vieköön, mehän heitettiin pallon potkiminen siihen ja lähdettiin perustamaan rokkibändiä! Turmio (taikka Säkäri) Sen basistipojan nimi oli "Iso-Timo" Heikkinen, jonka isä oli ainakin aikaisemmin ollut jossain tanssibändissä soittamassa. Se oli lahjoittanut pojalleen halvan käytetyn Maya-basson. Se kävi vasta ala-asteella koulua ja me muut oltiin yläasteella (taispa jokut olla lukiossakin, tai ammattikoulussa), mutta sillä oli se "basisti". Totta kai se sai olla mukana. Rumpalipojan nimi oli Kyösti Kotila, sen isän maapläntillä me jalkapalloa pelattiin ja niiden kotia me raivattiin varastosta tilaa meidän soittimille. Kyöstillä oli kullanruskea Morris-rumpusetti, jota se ei osannut soittaa. Ei se mitään, ei me muutkaan osattu mitään soittaa. Väisäsen Jukka osasi soittaa vähän urkuja ja sai lainata Kotilan perheen kotiurkuja. Väisäsen Arto oli mukana, vaikkei sillä mitään soitinta ollukaan. Se sai odottaa kunnes joku kyllästyi omaan soittimeensa ja se sai lainata. Minä, Haapamäen Jarmo, soitin kitaraa ja lauloin. Meidän vahvistintilanne oli vähän heikko. Minä soitin kitaraa vanhan Philips-putkiradion läpi, ja siihgen samaan vahvistimeen se tais soittaa basistikin. Mitään lauluvahvistinta meillä ei olluit, mutta se ratkaistiin parin kasettinauhurin avulla. Toinen nauhureista toimi nauhoitus päällä noin 0,5-wattisena lauluvahvistimena. Ongelmana oli vain, että ei niin pientä ääntä kukaan kuullut kun me meluttiin niin paljon. Se ratkaistiin toisen nauhurin avulla. Kun me nauhoitettiin kaikki, mitä me soitettiin ja se kokonaisuuden tallentava nauhuri oli ihan sen "lauluvahvistimen" vieressä, voitiin me jälkikäteen kuulla, miltä se laulun kanssa kuulosti. Tämän takia meillä on kasetilla käytännössä kaikki Turmio-yhtyeen nauhoitukset. Joo, bändin nimi oli Turmio. Taikka Säkäri. Meillä oli vähän eriäviä mielipiteitä asiasta.
Eihän se voinut niin hirveän hyvältä kuulostaa, kun kukaan meistä ei osannut soittaa pätkääkään, ei edes virittää. Rumpali ei välittänyt bassorummusta mitään, se vaikutti niin vaikealta. Minä soitin "sointuja" pelkästään etusormella ja silleen, mutta mukavaa meillä oli. Tehtiin omia biisejä. En muista että yritettiinköhän me edes soittaa joitain vieraita kappaleita, eihän me osattu mitään. Vähän sen jälkeen kun me perustettin meidän rokkipumppu, etsivät muutamat ala-asteelaiset heput bändiinsä soittajia. Hulkkosen Pekka, Ipatin Marko ja Pajalan Ari (ja olikohan siinä joku muukin mukana, en muista) olivat kysyneet Iso-Timoa mukaan soittamaan, mutta leuhkana ilmoitti jätkä että hän on jo mukana yhdessä bändissä, eikä ollut kiinnostunut. Pajalan Ari alkoi isosormisempana kaverina basistiksi. Mutta Timo ei saanut kauaa meidän "isojen poikien kanssa" soitella. Artosta tuli bändin basisti heti kun sen kaveri Punksu osti jostain syystä itselleen Eko-merkkisen vanhan basson satasella-parilla. Arto lainasi sen bassoa niin kauan että se kyllästyi ja myi basson Artolla viidelläkympillä... Samainen Punksu muuten osti myös Sex Pistolsin kaksi ensimmäistä singleä, ja myi sitten ne jollain vitosella.Kyseiset singlet ovat nyt minun levykokoelmassani. Minä ostin singlet Artolta kun sillä ei ollut levysoitinta... Muistan, että siellä Kotilan varastossa oli aika kylmä treenata, kopperon ainut lämpölähde oli semmoinen 150-wattinen lämpölamppu katossa. Oliskohan sen takia kun meidän bändi hajosi, tuli talvella liian kylmä harjoitella. En muista. No mitäpä tuosta. Tärkeintä on se, että Väisäsen Arto ja minä jatkettiin soittamista. Soiteltiin kahdestaan minun huoneessa, melkein joka päivä me harjoiteltiin ja opeteltiin kaikki vähänkään punkkiin päin vivahtavat kappaleet mitä radiossa soitettiin. Moilasen Vesa-niminen jätkä soitti kitaraa yhdessä rokkibändissä ja se opetti meille miten kitara viritetään ja minä opin pari barre-sointua. Nyt oltiin alkuvuodessa 1980. Luokkakaveri Pirttijärven Olli aikoi ostaa rummut ja ruveta meidän rumpaliksi, mutta ei se mitään rumpuja ostanut. Sen sijaan houkuteltiin pitkän aikaa Väisäsen Jukkaa uudestaan mukaan soittamaan. Se kävi lukion ensimmäistä luokkaa ja me oltiin Arton kanssa kahdeksannella luokalla. Välitunneilla etsittiin Jukka käsiimme ja ylipuhuttiin sitä niin kauan kunnes se sanoi "joo". Siitä tuli meidän rumpali. Lontoo oli perustettu. |
| Koko sisältö | Historian seuraava (toinen) osa |
Klikkaa tätä jos haluat mennä The Soul Preachersin englanninkieliselle kotisivulle!
|
|
