| Puukko ja revolverivyö
Jännittävä jatkokertomus kahden cowboyn, Texin ja Kaukon melskennyksistä maailman aroilla. Osa 1: Auto roikkaan lämpiämään
Olipa kerran kaksi cowboyta, Tex ja kauko. Kerran leiritulilla Kapustakankaan soramontulla istuessaan he saivat neronleimauksen. He päättivät lähteä kiertämään maakuntaa Skoda-merkkisellä henkilöautolla, tutustua uusiin ihmisiin ja kokea uusia seikkailuja. Niinpä he eräänä leudonlämpimänä perjaintai-iltana kävivät sekatavarakaupassa hankkimassa hieman evästä ja tulitikkuja sekä paikkakunnalle hiljattain perustetussa ravitsemusjuomamyymälässä cowboyn omaa juomaa. Iloisin mielin he käänsivät kulkuneuvonsa nokan kohti Vaalaa ja niitä erittäin jänniä seikkailuja. Eikä heidän kauaa tarvinnut niitä erittäin jänniä seikkailuja odotella. Jo Puokiolle saavuttuaan alkoi tapahtua. Pysähdyimme siellä paikallisen sekatavaramyymälänm eteen, tarkoituksenamme oli käväistä kaupan sisällä ja samalla ostaa lastin karamelliä, makeiset jäivät lähtiessä Puolangalta ostamatta. Toisin kuitenkin kävi. Vaikka kuinka heitä halutti toffeeta (Kauko halusi ananasschewitsiä), eivät kaupan ovet auenneet heille. Siinä he värjöttelivät cowboytamineissaan kaupan pihassa, pistoolivyöt maata viiltäen, aidon lännenmiehen tapaan. Käsikranaatti kaupan nurkan alle Eihän sankarimme tilanteeseen kuitenkaan tyytyneet, vaan Kauko erittäin kovana jätkänä tarttui pihalla lojuneeseen käsikranaattiin ja poisti siitä sokan, koska se kuulemma häiritsi häntä. Kyllähän aitoa lännenmiestä aina sokka käsikranaatissa risoo. No, kranaatti sattui räjähtämään kaupan nurkan alla, mutta se oli tyylipuhdas vahinko. Takoitus oli nimittäin nakata kranu puotiin sisälle, mutta juuri kun Kauko oli heittämässä kranuu näyteikkunaan, hänen käsivarttaan saapui pureskelemaan pieni mutta julma hyttynen. Hänen otteensa kranaatista lipesi kouristuksenomaisesti. Tömmäisiä kommelluksia heille siis sattui jo, vaikka matkaa oli taittunut vasta parikymmentä kilsaa. Pian Tex sitoi Kaukon vertavuotavan käden ja kaateli puolet viskivarastosta itikan pistokseen kaukjon käsivarressa. Aitoja lännenmiehiä kun olivat, ei heidän mieleensä juolahtanutkaan näyttää käsivartta lääkärille. Oikea cowboy selviää aina vastoinkäymisistä revittyjen paitojen /Tex käytti haavan sitomiseen juuri ostmansa aindon lännenmiespaidan, joka maksoi muuten yli kakssataa) ja viskin avulla. Äkkiä he jatkoivat matkaansa kohti sateenkaarta. Siinä sitten vähän matkaa Skodaa rääkättyään joutuivat lännenmiehet uuden ongelman eteen. Tiellä nimittäin makasi sarvipäinen olio, joka tietosanakirjan mukaan oli poro. Heti he eivät tätä eliöta tahi oliota tunnistaneet, sillä he eivät olleet eläissään moista villipetoa nähneet. Ainakin he näin yrittivät toisilleen uskotella, sillä eihän toki aidon lännen miehen imageen sovi muiden sarvipäiden kuin pihvikarjan ja biisonien tunnisteleminen. Näin ainakin nämä cowboyt uskoivat. Mietyttyään ja silleen tilannetta he päättivät raahata poronraadon metsään ja syödä sen aamiaiseksi. Kaukolla sattui onneksi olemaan puukko mukanaan, sillä he repivät poron pikku palasiksi, jotta he jaksoivat kantaa poron metsään. Saatuaan urakan päätökseen oli jo niin pimeää, että cowboyt päättivät mennä nukkumaan. Heitä harmitti, että he olivat unohtaneet matkasta pois koottavat kenttävuoteensa sekä telttansa, mutta yhtään itkemättä he hyväksyivät tilanteen sellaisena kuin se oli, ja tyytyivät nukkumaan mukavassa ja kodikkaassa autossa. Sudet söivät aamiaisen Aamulla he heräsivät puhelinherätykseen. Sattumalta Texin autossa sattui olemaan autopuhelin. Vastattuaan puhelimeen he nousivat ylös ja alkoivat rakentamaan leiritulia. Siinä heillä olikin hommaa. Yöllä oli nimittäin satanut vettä ja kaikki pöllit halkopinossa olivat kostuneet. Lännenmiehiä harmitti kovasti, he kirosivat komeasti ja harmittelivat sitä, etteivät he olleet hoksanneet ottaa polttopuita mukaan seikkailuihin. Kaiken lisäksi sudet olivat yön aikana syöneet hienosti pöllipinon taakse piiloittamamme poron palaset ja rosvot olivat pihistäneet autostamme renkaat ja konepellin. Onneksi löysimme kuitenkin erään maatalon pihalta samanlaisen auton, josta löysimme aivan samankokoiset renkaat. Konepellinkin löysimme autosta, mutta se oli eri värinen. Päätimme kuitenkin olla välittämättä siitä. Koska heidän aamiaisensa oli jo syöty, eivät pojat nähneet mitään syytä jäädä paikalle leiritulia sytyttelemään. He lähtivät ajamaan eteenpäin ensimmäisenä päämääränään Vaala, jonne oli matkaa vielä ainakin viistoista kilometriä. Rankan ajomatkan jälkeen olimme aivan pölyisiä ja tottakai myös janoisia. Rynnimme ensimmäisen silmiimme sattuneen ravitsemusliikkeen tiskille ja tilasimme oikopäätä tuplaviskit. Tarjoilijan tarkastettua lännenmiesten henkilöllisyystodituksista heidän ikänsä, kaatoi hän lännenmiesten lasiin jotain keltaista litkua. Cowboyt maistoivat viskiä ja syyttivät baarimikkoa välittömästi juoman jatkamisesta vedellä. Tää ei oo ehtaa tavaraa! Jälkeenpäin cowboyt kuitenkin kertoivat keksineensä vain jonkin jujun välttääkseen juomarahan maksamisen. Juju onnistuikin yli odotuksien, sillä baarimikko potkaisi miehet tuossa tuokiossa ulos saluunasta, eikä portsarikaan ollut ovella käsi ojossa. Naureskellen cowboyt totesivat Siitarin pihalla istuessaan, että baarimikko oli oli unohtanut heitä potkiessaan unohtanut periä maksun viskeistä. Cowboyt olivat tyytyväisiä. Sen verran portsarin tyly käyttäytyminen heitä kuitenkin harmitti (he tulivat kampatuiksi ovella), että he päättivät jättää paikkakunnan. Tämä kaupunki on liian pieni meille kahdelle, he ajattelivat ja käänsivät ralliautonsa keulan kohti jännitävällä suunnalla häämöttävää sateenkaarta. JATKUU... |
© Jarmo Haapamäki, julkaistu Hunajaa-lehdessä no 5, tammikuussa 1985.
